tiistai 16. toukokuuta 2017

Oman maissin makua ei voita mikään!

Maissi lienee puutarhakasveista se, jonka kohdalla makuero itse viljellyn ja kaupasta ostetun välillä on kaikkein suurin - ja tietysti sen itse kasvatetun eduksi.

Tämä johtunee ennen muuta siitä, että maissi pitäisi nauttia mahdollisimman tuoreena, siis juuri korjattuna, jolloin sen makoisat sokerit eivät ole vielä alkaneet pilkkoutua mauttomaksi tärkkelykseksi.

Ensin pitää kasvattaa - tai ostaa taimet.
Yksi maissintaimi tuottaa Suomen oloissa kaksi - maksimissaan kolme syöntikelpoista tähkää. Itse kasvatan kymmenkunta maissinvartta, niistä tulee perheellemme juuri sopivasti satoa.

Esikasvatus välttämätön
Vähän eksoottisempana kasvina maissi kaipaa ennen muuta lämpöä. Tämän vuoksi maissintaimet on syytä esikasvattaa.

Siemenet voi kylvää huhtikuun lopulla - toukokuun alussa. Tyhjistä, noin puoliksi katkaistuista maitotölkeistä saa juuri sopivan kokoiset purkit maissintaimien kasvattamiseen.

Parista tölkin pohjanurkasta kannattaa leikata pois pienet palaset, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Tölkkiin kylvetään aina yksi siemen kuhunkin.

Maissi on yksi hallanarimpia kasveja, joten taimet on turvallisinta istuttaa ulos vasta kesäkuun 10. päivän paikkeilla. Jos sen jälkeen tulee vielä kylmiä öitä, kannattaa taimet suojata vaikka useampikerroksisella harsolla.

Maissit on hyvä istuttaa mahdollisimman lämpöiseen ja aurinkoiseen paikkaan.

Jos alkukesä on kovin viileä, voi taimien ylle viritellä kasvua jouduttamaan lämpöisen muovi"tunnelin" vaikkapa harjateräksestä taivutettujen kaarten varaan.

Kompostia istutuskuoppaan
Suurikokoisena kasvina maissi tarvitsee suht runsaat ravinteet.

Istutuskuoppaan kannattaa tipauttaa pieni lapiollinen hyvää kompostia, ja lisäksi vielä vähän rakeista luomulannoitetta.

Taimet istutetaan noin puolen metrin välein suht kookkaisiin kuoppiin. Maissilla on kasvaessaan taipumus hieman työntyä ylös kuopastaan, joten sen voi alkuun istuttaa hieman maan pintaa syvemmälle.

Myöhemmin kastelujen yhteydessä kannattaa antaa vähän lisälannoitusta, alkukesästä vaikka pissa- tai nokkosvettä.  

Lämmöntarpeensa lisäksi maissit ovat myös melkoisen juoppoja, kookas kasvi haihduttaa runsaasti vettä. Riittävästä kastelusta tulee tämän vuoksi huolehtia, kuivana kautena mielellään lähes päivittäin.

Itse istutan maissintaimet mansikkakankaaseen leikattuihin aukkoihin; kangas pidättää maassa kosteutta ja lämpöä sekä auttaa rikkaruohojen hallinnassa.

Maissi on tuulipölytteinen kasvi
Aikalailla valmiita tähkiä.
Maissin hedekukinnot kehittyvät ylös korkealla huitelevien varsien latvaan. Sieltä pölymäinen siitepöly leviää alempana olevien tähkänalkujen päässä oleviin tupsumaisiin töyhtöihin.

Pölyttymistä voi edesauttaa heiluttelemalla varsia, jolloin siitepöly pääsee lentelemään naapurikasvien tähkiin.

Ohjeissa myös neuvotaan, että tämän pölyttymistavan vuoksi maissit tulisi istuttaa mieluummin neliön muotoon kuin riviin, jotta ne olisivat mahdollisimman lähellä toisiaan.

Itse olen kyllä aina kasvattanut maissini rivissä suojaisassa paikassa vadelmarivistön vieressä, eikä pölytysongelmia ole ollut. Olen tosin kyllä myös heilutellut varsia kukinta-aikaan ahkerasti aina ohi kulkiessani.

Elokuussa sadonkorjuuseen
Ensimmäisillä maissintähkillä pääsee herkuttelemaan loppukesästä, yleensä elokuun puolella.

Maissin kypsyydestä voi olla vähän vaikea olla varma. Periaatteessa silloin, kun "töyhtö" on muuttunut ruskeaksi ja tähkän pää tuntuu pyöreältä. Mutta milloin töyhtö on sopivan ruskea?

Juuri sopivan kypsiä korjattaviksi.
Yleensä yrittää ottaa liian aikaisin. Ja jos raottaa keskenkasvuisen maissin suojuslehtiä kurkistaakseen jyviä, niin lehtiä ei oikein tahdo saada enää kunnolla takaisin paikalle tähkää suojaamaan.

Jos syksyllä tulee kovin aikaisia hallaöitä silloin kun tähkien kypsyminen on vielä kesken, tulee kasvit taas suojata harsoilla.

Ja sitten grilliin :)
Minusta maissintähkä on kaikkein parasta heti tuoreeltaan grillattuna. Mutta voi niitä myös kypsentää uunissa, tai keittää muutaman minuutin ajan.

Maissintähkän ydin on kova kuin mikä ja siksi tähkän paloittelu pienemmäksi voi olla on vähän vaikeaa. Kypsentämätön tähkä napsahtaa kuitenkin kiltisti poikki siten, että tarttuu tähkään molemmin käsin ja yksinkertaisesti vääntää sen katki sopivista kohdista.

Tässäpä jälleen yksi uusi kasvi eri kasvilajien viljelyvinkkien sarjaani, johon löytyy linkit myös tuolta blogin oikeasta reunasta. Koossa on nyt neuvot kymmenen eri kasvin kasvattamiseen: Maa-artisokka
Njam!
Hajuherne
JuuriselleriParsa, ParsakaaliPorkkanaTalvivalkosipuliTomaatti ja lehtikaali.


6 kommenttia :

  1. Maissi on paitsi herkullinen, myös komea kasvi kasvimaalla. Itse en tänä vuonna kasvattanut taimia, vaan luotin paikallisen puutarhurin taitoihin. Ikävä kyllä hänelläkin taisi sato kylmän vuoksi epäonnistua. Ehkä kuitenkin löydän vielä taimet kasvimaata kaunistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin pitää paikkaansa :) Ja kun kyse on vähän eksoottisemmasta kasvista, niin muistan joskus alkuvuosina hämmästelleeni kovasti sitä, että maissia ylipäänsä on mahdollista kasvattaa meillä.
      Toivottavasti löydät jostain taimia. Tämä on kyllä ollut haastava kevät. Olen aivan hukkumaisillani taimiin, kun niitä ei voikaan vielä pitää ulkona, ei ainakaan ympäri vuorokauden.

      Poista
  2. Minä kasvatin viime kesänä maissia paitsi syötäväksi niin myös koristeeksi.Sillä saa kivasti korkeutta ja erilaista muotoa isoihin kesäkukkaistutuksiin ja vartta pitkin voi laittaa kasvamaan vaikkapa tuoksuherneen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan olikin kiva idea istuttaa hajuherne maissin, tai jonkun muun korkeamman kasvin juurelle. Mulla iti tänä keväänä kaikki siemenet jostain syystä niin poikkeuksellisen hyvin, että taimia riittää ihan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin :)

      Poista
  3. En ole vuosiin kasvattanu Maissia. pitäs varmaan jossain vaiheessa taas ottaa kasvuun. Jotain vain pitäisi tilan puutteen vuoksi sitten jättää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanpuute puutarhassa on kyllä vähän harmillinen juttu :( Vaikka itsestä joskus kyllä tuntuu, että ehkä on toisaalta hyvä, että se vähän rajoittaa tätä hommaa, muutoin voisi lähteä ihan lapasesta ;)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!