lauantai 1. marraskuuta 2014

Halloweenin kunniaksi - jännittävä butternutin puolitus

Olen aiemmin kertonut, kuinka kokeilin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ihanien ja niin trendikkäiden butternut- eli myskikurpitsoiden kasvattamista.

Alkukesän kylmä sää ei kuitenkaan ollut oikein suosiollinen butternutin kasvatukselle, kurpitsat eivät päässeet silloin riittävän hyvään kasvun vauhtiin. Lopulta ne kyllä kasvoivat yllättävänkin hyvin, kukkivat ja tuottivat ihan hedelmiäkin - mutta, nuo tuotokset eivät kuitenkaan kerenneet kypsyä aivan valmiiksi.

Vielä vihertävät butternutit juuri sisään tuotuina.
Poimin nuo vähän raa´an oloiset kurpitsanpallerot kokeeksi sisään ennen pakkasten tuloa, jos vaikka sattuisivat jatkamaan kypsymistä, kun ei ole asiasta aiempaa kokemusta.
Kuukauden päästä ... jännittävä hetki!







Ja nyt, kuukauden päästä ja halloweenin kurpitsajuhlan tunnelmissa oli aika ottaa veitsi käteen ja katsoa, mitä keittiönnurkassa majaileville butternuteille kuuluu.

Kuinka ollakaan, kyllä sekä niiden rakenne että väri oli muuttunut aiemmasta kirkkaankeltaisesta, ainakin jonkin verran.

Ensimmäistä ikiomaa butternuttia!
Ei sisus ihan niin iloisen kirkkaan oranssia ole kuin kaupassa myytävien sisarten, mutta selkeästi oranssiin päin kumminkin.

Malto oli myös sen verran pehmeää, että veitsi upposi siihen helposti. Ja jopa nuo sisältä löytyneet uudet siemenet vaikuttavat aikalailla valmiin oloisilta.

Piti tietysti heti saman tien laittaa kurpitsaa kypsymään kattilaan. Se kypsyi melko nopeasti pehmeäksi ja hyvän oloiseksi, oikein herkullisen makuiseksi!



Siispä, käsissä on ensimmäiset ikiomat, Suomessa kasvaneet butternutit, aika huikeaa :)

Butternuteissa on mielestäni kaikkein parasta se, että ne säilyvät kuukausikaupalla huoneenlämmössä ihan sellaisenaan, melkomoinen ekokasvis siis. Ensi kesänä jatketaan kasvatusharjoituksia!



Tässä vielä linkkejä aiempiin butternut-juttuihini:

Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa
Ihana myski- eli butternutkurpitsa
Butternuttia aina vaan

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!