torstai 8. syyskuuta 2016

Täytettyä kesäkurpitsaa - sen seitsemällä tavalla

Lämpimän syksyn ansiosta kesäkurpitsa - kuten moni muukin kasvi - pukkaa satoa yhä vaan.

Joko teillä alkaa tulla kesäkurpitsaa korvistakin? Toivottavasti ei, ei meillä ainakaan, kesäkurpitsa on niin mukavan monipuolinen kasvi.

Minulla kasvaa myös useampaa eri lajiketta, jotka ovat keskenään hiukan eri makuisia, sekin tuo vaihtelua. Ja kun kerää kesäkurpitsat suht pieninä, ne sekä maistuvat paremmilta, että sato ei pääse kasvamaan aivan kohtuuttomaksi.

Olen käyttänyt kesäkurpitsaa mm. sellaisenaan paistettuna tai grillattuna, paahdettuna ja marinoituna, säilöttynä kuplivaan etikkaliemeen sekä herkulliseen tomaattikastikkeeseen.

Yksi vakioruoka on eri tavoin täytetyt kesäkurpitsat. Täytteitä vaihtelemalla saa monen monta erilaista variaatiota.


Oikein mehevät kesäkurpitsoista saa, kun paahtaa koverretut ja kevyesti suolalla maustetut puolikkaat ensi alkuun uunissa molemmin puolin.

Täytteenä kvinoaa ja juustokuutioita.
Paahtamisen voi tehdä suht kuumassa uunissa, ja aika ylhäällä, jotta kesäkurpitsan pintakin ottaa hieman väriä. Ensin paahdetaan vartin verran kuoripuoli ylöspäin, sitten käännetään puoliskot ylösalas ja jatketaan paahtamista ehkä kymmenisen minuuttia, siten etteivät kurpitsat kuitenkaan muutu aivan lötsöiksi.

Paahtamisen aikana ehtii valmistella täytteen. Siihen voi käyttää koverretun kesäkurpitsan sisuksen lisäksi monipuolisesti erilaisia kasvisraaka-aineita, tai perinteistä paistettua jauhelihaa.

Tämän herkullisen kurpitsan nautin Tallinnassa
Pegasus-ravintolassa. Täytteenä linssejä ja sieniä.

Kesäisillä Viron-reissuilla pääsimme maistelemaan herkullisia täytettyjä kesäkurpitsoita, joiden pinnalle oli levitetty jotain hapanmaitotuotetta ennen valmiiksi täytettyjen kurpitsanpuolikkaiden kuorruttamista uunissa.

Kokeilin vastaavaa kotona, ja totesin että jugurtin ja ranskankerman sekoituksella pääsi aika samanlaiseen lopputulokseen.


Tässä erilaisia täytevinkkejä kesäkurpitsoille

Pääraaka-aine, valitse joku seuraavista:

- keitetty kvinoa
- keitetyt linssit
- butternut-kurpitsaa pieneksi kuutioituna ja uunissa paahdettuna
- paistetut sienet
- tomaatti + feta
katkarapu - maapähkinä
- paistettu jauheliha (tai sen modernit korvikkeet Nyhtökaura ja Härkis)


Joukkoon:

- koverretut kesäkurpitsan sisukset pieneksi pilkottuna ja pannulla kypsennettynä
- paahdettua sipulia ja valkosipulia joukkoon


Lisäksi maun mukaan:

- keitettyä riisiä
- juustokuutioita/-raastetta
- mausteita (suolaa, pippuria, yrttejä, persiljasilppua)


Haluttaessa vielä pintaan kerros joko jugurtti-ranskankerma -sekoitusta tai juustoraastetta.
Ja viime silaukseksi kaiken päälle vähän korppujauhoa tai vaikka pähkinärouhetta antamaan rapeutta pintaan.

Valmiiksi täytetyt kurpitsanpuolikkaat kuorrutetaan uunissa kauniin värisiksi.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Rauli täräytti polttopuut pihatielle

Postaukseen sisältyy pientä yritysyhteistyötä
Viime viikonloppuna Rauli-myrsky vieraili meidänkin pihassamme, ja laittoi pihamiljöötä pikkuisen uuteen järjestykseen. Se toimitti meille ihan tilaamatta ehkä puolen vuoden polttopuut kaatamalla muutaman valtavan, vanhan koivun.

Raulin tekosia, tästä pitäisi päästä autolla pois pihasta :)
Puoliso oli suunnitellut tilaavansa polttopuita juuri samana päivänä, tällä kertaa onneksi ei ollut kerennyt tuumasta toimeen. Olisihan siinä toki ollut se pieni ero, että nämä puut olisivat olleet kuivia ja polttovalmiita, toisin kuin Raulin aikaansaannokset. Ei tullut valmiita klapeja, vaan melkoinen rytökasa raivattavaksi.

Onni onnettomuudessa, Raulilla oli hyvä sihti, se tähtäsi rungot lähes parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Ne eivät osuneet kaatuessaan mihinkään, vaan sijoittuivat tyhjään kohtaan, tosin pihatiemme poikki. Tämä tarkoitti, että autoilemaan ei päässyt ennen kuin olimme raivanneet tietä useamman tunnin. Onneksi sattui viikonloppuun, jotta oli aikaa raivailuun.

Samoihin aikoihin tuli toinenkin toimitus, Fiskars lähetti vähän puutarhatarvikkeita testattavaksi. Niitä en ole nyt sattuneista syistä kerennyt vielä kokeilemaan. Sen sijaan hyvää käyttöä oli nyt samaisen firman kirveille, joita nurkkiin on kertynyt useampikin (ei blogiyhteistyönä).

Tämä onkin nyt varsin kätevää; kun yksi kirves juuttuu hankalaan puupölliin, homma voi jatkua seuraavalla. Näiden kirveiden eduksi täytyy näin naisena sanoa yksi asia (luulisin, että tämä saattaapi olla enemmän meidän naisten ongelma, tai sitten miehet ei vain myönnä...).

Eli kun joskus harvoin voi käydä sillä tavalla, että jotenkin kummasti kirves ei osukaan aivan juuri siihen mihin tarkalleen piti, niin vanhoissa puuvartisissa kirveissä nämä harhaiskut kävivät äkkiä kirveenvarren päälle. Nämä muovivartiset eivät ole moisesta moksiskaan - liekö ollut nainen suunnittelemassa?

Halonhakkuu sattuu muuten olemaan ihan lempihommiani, joten siinäkään mielessä tämä tapahtuma ei juurikaan harmittanut, vaan melkeinpä päinvastoin :)

Kivaa viikonloppua, toivottavasti vähän tyynempää sellaista! Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

tiistai 30. elokuuta 2016

Vielä vähän Lepaan-kuulumisia

Hei jälleen, täälläpä sitä ollaan, vaikka aika on taasen rientänyt.

Vielä on sentään sama kuukausi, jolloin kävin  ensimmäistä kertaa Lepaan näyttelyssä Hattulassa. Kerroin tuosta jo edellisessäkin postauksessa, mutta koska se menikin kokonaan tomaattien kasvihuonekasvatukseen Lepaalla, niin tässäpä vielä vähän muita Lepaan-kuulumisia.

Nämä muut kuulumiset kertovat vähän enemmän Lepaan puutarhaoppilaitoksen miljööstä kuin itse näyttelystä. Lepaalla on hauska vihannesnäytemaa, jonne on pienelle alalle istutettu useita kymmeniä erilaisia hyötykasveja, joukkoon mahtuu myös mielenkiintoisia erikoisuuksia.

Kaikki kasvit olivat näin elokuulla mukavasti satovaiheessa.

Minua kiinnostivat erityisesti ne vähän harvinaisemat kasvit, joita ei pääse tapaamaan ihan tuon tuosta.
Okraa.

Kameralle tallentuivat niin mansikkapinaatti, latva-artisokka kuin okrakin.









Mansikkapinaatista käytetään nuo pienet punaiset marjat, lisäksi lehtiä voi käytttää
pinaatin tapaan. Mansikkapinaattia en ole päässyt vielä koskaan maistamaan,
oletko sinä?
Söpöt latva-artisokat.
Eniten minua hämmästytti hyötykasvien seassa kasvanut revonhäntä - mitä ihmettä se siellä teki?

Sain tietää, että myös kirjorevonhäntä on syötävä kasvi. Tätä oli kyllä jotenkin aika vaikea, suorastaan melko mahdotonkin uskoa. Olen mieltänyt revonhännän niin vahvasti näyttäväksi koristekasviksi, etten kyllä ihan helposti kykenisi tunkemaan sitä suuhuni, vaatisi varmasti aikalailla totuttelua.
Kirjorevonhäntä, syötävä kasvi.

Revonhännästä sanotaan mm. seuraavaa: Maukkaita ja ravinnepitoisia lehtiä käytetään paljon karibialaisessa keittiössä. Kokeile vahvaa, mehukasta keittoa, jossa sahramia, kookosmaitoa ja ehkä myös rapua. Voi käyttää myös pinaatin tavoin, tuoreena tai kypsennettynä.

Toisaalta, revonhäntä-heimon kasveihin kuuluu myös sokerijuurikas, joten tätä kautta on ehkä hiukan helpompi uskoa sen soveltuvuus syötäväksi.

Lepaalla sijaitsee myös valtava omenatarha, jossa kasvaa vähintäänkin kymmeniä erilaisia omenalajikkeita. Historiatiedon mukaan "Kartanon vanhaan omenatarhaan varrennettiin keväällä 1905 pari sataa omenalajiketta. Oppilaitoksen alkuaikoina omenapuita oli yli 2000."
Puiden lajikkeet on merkitty näkyville, joten eri lajikkeisiin on mukava tutustua.

Tämäpä selittää senkin, miksi niin monen omenan lajikenimessä esiintyy Lepaa; Lepaan Liereä, Lepaan Punainen, Lepaan Meloni...

Teinpä päivän aikana kokonaista yhden hankinnankin: yhdellä näyttelyosastolla oli muiden ihastuttavien kukkien joukossa esillä myös kaunista ja herkkää keijunkukkaa muutaman taimen verran. Taimet eivät olleet myynnissä, mutta kun minulla vierähti näyttelyssä yllättäin koko päivä, niin menin aivan päivän lopuksi kyselemään, josko olisivat silloin malttaneet myydä taimen. Ja onnistuttiinhan siitä kaupat tekemään!

Tuolla osastolla oli esillä tulevia, ensi kesän kesäkukkia. Siihen joukkoon mahtui siis tuo ihastuttava keijunkukkakin, jota on saatavilla useammassa eri värissä. Kukalla on kauniit lehdet, jotka voivat olla vihreät, tummanpunertavat tai kellertävät. Viehättävän vaatimattomien kukkien väri vaihtelee kuvan punaisesta valkeaan.

Viehättävä Keijunkukka.
Väittäisin, että keijunkukasta voi hyvinkin tulla ensi kesän hitti. Päätellen mm. siitä, että jonkin aikaa sitten keijunkukan taimia oli saatavilla myös sen suuren saksalaisen ruokakauppaketjun kampanjatuotteena!

Mielestäni hauskimman näköinen keijunkukka on, kun laittaa muutaman erivärisen yksilön kasvamaan samaan ryhmään, vaikka ruukkuun istutettuna.

Jokunen pieni blogipalkintokin tarttui matkaan, niistä tarkemmin sitten kun koittaa seuraavan arvonnan aika. Se on luvassa kun blogissani tulee täyteen 150 000 katselukertaa. Tuohon pitäisi olla aikaa parisen viikkoa, laskuri näyttää tällä hetkellä 148 128. Vielä ehtii siis kehittelemään vähän jotain kivoja palkintoja... :)

Ai niin, vielä yksi pieni uutinen: Lepaalla julkistettiin myös ensi vuoden Vuoden vihannes. Tämä vuosihan on ollut kaalien. Ensi vuonna tittelin saavat salaatit, joten niistä päästäneen nauttimaan monessa muodossa.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lauantaipäivä Lepaan näyttelyssä

Monta vuotta olen haaveillut käynnistä elokuisessa puutarha- ja viheralan näyttelyssä Hattulan Lepaalla. Nyt koitti viimein sellainen vuosi, että oli sopiva tilaisuus piipahtaa siellä.

Näyttely järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaalla sijaitsevan puutarhaoppilaitoksen kauniissa ympäristössä. Tapahtuma on kolmipäiväinen, torstaista lauantaihin. Arkipäivinä olisi suosinut parempi sää, lauantaina oli vähän tihkusateista. Siitäkin huolimatta päätin toteuttaa suunnitelmani ja suunnistin paikalle.

Sade kieltämättä vaikutti tunnelmaan aika paljonkin - ja etenkin siihen, että eipä valitettavasti tullut juuri valokuvia napsittua.

Lepaan kasvihuone.
Tosin minua kiinnostavaa kuvattavaakaan ei ollutkaan ihan kauhean paljoa, sillä näyttelyn pääosan muodostivat vähän yllättäin erilaiset viheralan koneet, joista en osaa olla erityisen innostunut. Olisi kyllä ollut vaikka minkälaista härveliä joka lähtöön, konefriikille tuo olisi ollut unelmapaikka :)

Tutustumassa ammattilaiskasvihuoneeseen

Yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli opastettu tutustumiskäynti Lepaan suureen kasvihuoneeseen, jossa kasvatetaan tomaatteja. Enpä ole koskaan aiemmin käynyt tutustumassa ammattilaiskasvihuoneeseen.

Odotin rehevää, tomaatteja pursuavaa viidakkoa. Ensimmäinen yllätys oli se, että Lepaalla tomaatteja kasvatetaankin nimenomaan talvea vasten, eli uudet tomaatintaimet oli istutettu kasvihuoneeseen vasta muutama viikko sitten. Nyt niillä oli mittaa vasta metrin verran, ja ensimmäiset kukkatertut olivat juuri avautumassa.

Kuulimme perusteellisen esityksen tomaatinkasvatukseen liittyvistä asioista; valosta, vedestä, lämmöstä, ravinteista, pölytyksestä, sadonkorjuusta... Kerronpa niistä tässä teille muillekin, kun tuossa oli ainakin minulle paljon mielenkiintoisia uusia juttuja.

Kasvualustana turve
Eipä juuri multaa näy, moderni kasvihuone muistuttaa enemmänkin
jotain laboratoriota :) Lämmitysputket näkyvät valkoisina
vaakasuuntaisina putkina lattianrajassa ja tomaattirivien kohdalla.
Tomaatit on istutettu turpeeseen, joka on pakattu muovikääreen sisään. Turpeen lisäksi seassa on myös kookoskuitua ilmavuutta lisäämässä.

Tomaatit saavat tällä hetkellä vettä tasaisesti kolme kertaa päivässä, aina 1,5 dl kerrallaan. Veden lisäksi tomaatit saavat lannoitetta liuosmuodossa. Veden ja ravinteiden annostelu hoidetaan tietokoneohjatusti.

Vesikiertoinen lämmitys
Syksyllä ja keväällä aurinko lämmittää kasvihuonetta. Talvea varten kasvihuoneeseen on asennettu vesikiertoiset lämmitysputket sekä lattiatasoon että tomaattirivien keskelle. Siinä kelpaa tomaatintaimien olla! Putkistossa oli tälläkin hetkellä päällä jonkun verran lämpöä, jotta ilmankosteus pysyy sopivana.

Kasvihuoneen tekniikkaa.
Sopiva lämpötila on myös hyvin tarkka, sitäkin ohjataan tietokoneen avulla. Lämpötila säädetään keskimäärin vähän reiluun 20 asteeseen, olikohan enimmillään n. 25:een.

Lamppuina on valtava määrä (enpä nyt muista miten paljon) 600-wattisia suurpaine-natriumlamppuja, joten energiaa kyllä kuluu! Tällä hetkellä ne eivät olleet päällä, auringonvalo riittää vielä.

Katonrajassa on tuuletusluukut, jotka avautuvat tarvittaessa automaattisesti, ennen muuta liiallisen kosteuden poistamiseksi. Ja sitten on vielä sekä seinillä että katossa eteen vedettävät suoja"verhot", joita käytetään etenkin kovimmilla pakkasilla. Niiden ansiosta energiaa säästyy paljon.

Mehiläisiä ja hiilidiksidia
Kattoon ripustetussa pahvilaatikossa on
tomaattien pölytyksen varmistava
mehiläispesä.
Tuholaiset hoidetaan biologisesti petohyönteisten avulla. Tomaattien pölytystä varten huoneessa on vaihdettava mehiläispesä, joka on katosta roikkuvassa pahvilaatikossa.

Yksi mehiläispesä riittää tomaattien pölytykseen kuukaudeksi. Pimeään talviaikaan mehiläisiä kuitenkin kuolee runsaasti, kun ne eivät osaa uv-valon puutteessa suunnistaa takaisin pesään. Tällöin pesä täytyy vaihtaa uuteen viikon välein.

Eikä tässä vielä kaikki, lisäksi kasvihuoneen ilmaan lisätään hiilidiksidia, jotta yhteyttäminen olisi mahdollisimman tehokasta. Tällaisia "hiilidioksipakkauksia" olen joskus kuullut saatavan kotikasvihuoneeseenkin, olisikohan sellaisella mitään vaikutusta?

Lehdet pois ja varsi rullalle
Yhdelle tomaatinvarrelle kertyy kasvukauden aikana mittaa kokonaista 12 metriä. Ihmettelin, miten tämä on mahdollista, kun kasvihuoneella oli korkeutta vain muutama metri.

Kasvatus tapahtuu siten, että tomaatinvarsista leikataan niiden kasvaessa aina alapäästä lehdet pois sitä mukaa kun tomaatit kypsyvät. Naruun kiinnitettyä monimetristä tomaattikasvia lasketaan käsipelillä alaspäin, ja "ylimääräinen" varsi kieputetaan kasvatuskourun kyljessä olevien koukkujen varaan. Tämä työvaihe on kuulemma erittäin raskas, sillä kypsyviä tomaatteja täynnä olevat varret ovat hyvin painavia.

Tämä kuulosti minusta kaikkein erikoisimmalta asialta tomaatinkasvatuksessa. Tuota ylimääräistä vartta on siis lopulta kieputettuna metrikaupalla, ja tomaatin tarvitsema vesi ja ravinteet kulkevat noiden varsinippujen kautta. Tämän vaiheen haluaisin kyllä päästä näkemään!

Kysyin myös, tapahtuuko koskaan niin, että koko varsi katkeaa, kuten kotikasvihuoneessa saattaa joskus käydä. Kyllä sitäkin kuulemma ammattilaisillakin aina silloin tällöin sattuu.

Satoaikaan kypsät tomaatit kerätään muistaakseni kolme kertaa viikossa. Tikkailla ei tarvitse kiipeillä, sillä keruu tapahtuu tuosta hyvin matalalta, istuma-asennossa. Tomaatteja siis lasketaan aina alas siten, että kypsyvät tertut ovat sopivasti alinna. Lepaalla tomaatit kerätään mahdollisimman kypsinä, ei osin raakoina, jotta tomaatit ovat mahdollisimman maukkaita.

Vielä kysyin heillä kasvavista tomaattilajikkeesta, onko niitä useampia? Sain kuulla, että päälajike on nimeltään Encore, joka on osoittautunut erittäin hyväksi ennen muuta makunsa puolesta. Ja senhän kotipuutarhuri tietää, että tomaattilajike vaikuttaa olennaisesti tomaatin makuun, eri lajikkeet maistuvat ihan erilaisilta.

Kaupan tomaattilaatikoissa ei muuten tarvitse lukea, mitä lajiketta tomaatti on. Eli sitä ei ole mahdollista tarkistaa, eikä siten voi päästä vertailemaan eri lajikkeita keskenään.

Kylläpä tämän kaiken jälkeen omat tomaattiräpellykset tuntuivat aika erilaisilta - vaikka olen silti ihan tyytyväinen niihinkin :) Mutta nyt on kyllä ihan pakko päästä ensi talvena maistamaan myös Lepaan tomaatteja, ensimmäiset kypsyvät syyskuussa!

Kun tomaatit kasvavat pituutta, varren alaosaa aletaan kieputtaa
vasemmalla näkyviin koukkuihin, mielenkiintoista!
Suuren kasvihuoneen lisäksi Lepaalla on myös mukava hyötykasvien näytemaa, jossa voi tutustua erilaisiin syötäviin kasveihin. Ne olivatkin nyt elokuussa juuri parhaimmillaan, ja joukossa oli monia erikoisuuksiakin. Vaikkapa mansikkapinaatti, latva-artisokka sekä punarevonhäntä.

Tästä kasvihuonejutusta tulikin nyt jättipitkä, joten kerron noista muista Lepaajutuista erikseen toisessa postauksessa vähän myöhemmin.
 

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kiva aamuylläri

Pehmeän karvapintainen pieni
kurkkumelonin alku.
Käväisin aamulla ennen töihin lähtöä pikaisesti avaamassa kasvihuoneen.

Samalla sainkin huomata mukavan pienen yllätyksen; tämä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilemani kurkkumeloni oli vihdoista viimein saanut kehitettyä ensimmäiset pienet vihreät meloninalut.

Kasvit ovat kasvaneet varsin rehevästi ja kukkineetkin niin emi- kuin hedekukin. Ja taimikasvatuksenkin aloitin varsin aikaisessa vaiheessa. Silti yhtään pientä meloninpötkylää ei ole vielä tätä ennen lähtenyt kasvamaan, vaikka pölyttäjiäkin on riittänyt. Tätä olen ihmetellyt, ja vähän pettyneenä koko kasviin olin jo ajatellut, että tämä saa jäädä viimeiseksi kokeiluksi.

Saas nähdä, kuinka noiden pienten alkujen käy, ehtivätkö varttua syötäviksi asti, kun elokuuta jo mennään. Olisi kyllä mukava päästä maistamaan, miltä nuo kurkkumelonit mahtavat maistua.

Tämä yksilö kasvoi ulkosalla astiassa. Siirsin sen saman tien kasvihuoneeseen, jos se jatkaisi jatkaa kasvuaan paremmin siellä.

Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille, nyt nautitaan sadonkorjuusta!

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Vähän lisää Helsinkijuttuja, Vallisaarta sun muuta

Kerroin tuossa aiemmin pienestä piristävästä päiväreissustani Pääkaupunkiin. Lupasin silloin, että kerron vielä myöhemmin, mitä muuta tuolla matkalla tapahtui. Nyt on viimein tullut se myöhemmin.

Nyhtökaura odottaa vielä paketissaan.
Ihan ekaksi suuntasin ihastuttavaan Hakaniemen halliin. Hienon tunnelman lisäksi sieltä saa monia erikoisjuttuja, mitä ei muualta tahdo saada.

Mukaan tarttui ensimmäinen paketilliseni hittituote Nyhtökauraa sekä pussillinen kiinnostavaa itämaista maustetta, sumakkia. Sumakki sopii mm. salaattien, kalan ja lihan maustamiseen. Sumakin makua kuvataan hapahkoksi ja hedelmäiseksi.

Mielenkiinnolla odotan, että pääsen kokeilemaan näiden kumpaisenkin käyttöä, oikeastaan erityisesti tuon sumakin. Luulisi, että se toisi kivaa uutta vivahdetta monien oman puutarhan kasvisten maustamiseen.

Hakaniemen torilta olisin halunnut ostaa myös tämän vuoden uutuutta, Suomessa kehitettyä Jussi-varhaisperunaa. Olisin hankkinut jo siemenperunoita ensi vuotta varten. Kovasti kehutut Jussit ovat kuitenkin menneet kuin kuumille kiville, eikä niitä taida saada enää mistään. Toivottavasti ensi vuonna! Jussi jää kuulemma viimeiseksi Suomessa kehitetyksi uudeksi perunlajikkeeksi. Uuden lajikkeen kehittämistyö on niin mutkikasta, ettei siihen enää ryhdytä, harmi. Ehditkö sinä maistaa Jussia?

Mielenkiintoinen uutuuskohde: Vallisaari
Hakaniemestä suuntasin Kauppatorille, mistä lähtee vesibussi yleisölle vasta avattuun Vallisaareen. Saaresta on tullut tänä kesänä äärimmäisen suosittu, ja pääsyä sinne voi joutua jonottamaan pitkäänkin. Odotukset olivat siis varsin korkealla!

Laivavuoroja saareen on lisätty niin paljon kuin mahdollista, enkä joutunutkaan jonottamaan kovin kauaa. Vallisaari on armeijan käytössä ollut saari, joka sijaitsee vartin laivamatkan päässä Kauppatorilta, Suomenlinnan vieressä.

Vallisaaren ympärillä on jostain syystä pyörinyt valtava uutuushypetys. Minuun se ei kuitenkaan tehnyt mitään jättimäistä vaikutusta, mutta kiva oli toki päästä näkemään tuo paljon puhuttu saari. Vallisaaressa pitää pysytellä merkityillä kävelyreiteillä, niiltä ei saa poiketa. Tälle on toki kaksi ihan pätevää syytä; toisaalta melko koskemattomana säilyneen luonnon varjelu kulumiselta ja toisaalta se, että maastossa saattaa vielä olla räjähteitä :( Kolmantena vielä se, että saarella olevissa punkeissa kerrotaan olevan puutiaisaivokuumetta, joten polulta poikkeaminen ei kyllä houkuta.

Vallisaaren palvelut ovat niukahkot, mutta vallan riittävät. Mm. wc:tä löytyy tasaisin välimatkoin.
Pienen kävelymatkan päässä lauttarannasta sijaitsee kuvassa näkyvä mukavavohvelikahvila.
Vallisaari on yllättävänkin iso, siellä pääsee käveleskelemään ihan kunnolla. Kävelyreitti kulkee kuitenkin enimmäkseen hyvin samantyyppisessä rehevässä lehtimetsässä, missä ei ole mitään erityisen mielenkiintoista nähtävää. Ja jos sattuisi huomaamaan kauempana jotain kiinnostavaa, ei sinne ole asiaa.

Toisaalta merenrannassa on upeita näköalatasanteita, joilta pääsee ihailemaan kauniita merimaisemia, mm. Suomenlinnaa vähän uudesta vinkkelistä. Ja tietysti uimaankin pääsee. Saaren vohvelikahvilassa nautimme suussasulavat punajuuri-vuohenjuusto -täytteiset vohvelit.

Vohvelikahvilan läheltä pääsee kävelemään kaunista kapeaa pengertä pitkin vielä toiseen, huomattavasti pienempään ja mielestäni upeampaan saareen, Kuninkaansaareen.

On mukava juttu, että pääkaupungin edustalta löytyy monia kivoja saaria, joihin veneetönkin pääsee kulkemaan laivakyydeillä. Vallisaaren ja mantereen välillä olevassa piskuisessa Lonnassa on mielestäni jotain erityisen viehättävää. Myös Espoon rannikolta löytyy lukuisia hienoja saaria, joihin pääsee säännöllisillä vesibussiyhteyksillä useammasta paikasta.

Vielä on kesää jäljellä mukaville saari- ja muille retkille, nautitaan heinäkuun viimeisestä viikonlopusta!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Se elää sittenkin :)

Moni on kirjoitellut viime talven kasvituhoista. Minulle ei tuhoja liiemmälti tullut, paitsi yhden kärhön verran, niin luulin.

Jostain syystä en ole ollut koskaan erityisen viehättynyt kärhöihin. Joitain vuosia sitten hankin kuitenkin marketin alesta yhden vaaleanlila-kukkaisen köynnöksen. Se sai varttua rauhassa paikallaan, ja kasvoikin aika komeaksi.

Pikkuhiljaa siedätyin, ja aloin pitää tuosta kärhöstä aika lailla. Viime kesän (sateissa silloinkin ;) sattumalta kuvailin oikein urakalla tuon kärhön kukintaa.

Ja sitten yhtäkkiä tänä keväänä tuttu kärhö ei noussutkaan terhakkaana maasta, kuten aina aiemmin. Tulihan sitä sitten ihan ikävä, onneksi olin ehtinyt ikuistaa sen valokuviin.




Joku sanoi, että kuolleelta näyttävien kasvien suhteen kannattaa odottaa juhannukselle saakka. Juhannus tuli ja meni, eikä edelleenkään mitään elonmerkkiä.

Sieltä se jälleen ponnistaa! Nokkosten pois
raivaaminen sai kärhön kasvattamaan saman tien
uusia versoja. Olisipa pitänyt hoksata tehdä 
tuo raivaus jo aiemmin!
Sen sijaan kärhön paikalle kasvoi tuuhea nokkospehko, jota aloin raivata muutama
päivä sitten.

Onneksi olin otteissani varovainen, sillä kuinka ollakaan, nokkostenvarsien seasta paljastuikin yllättäin pienenpieni kärhönalku. Tein sille kaikki mahdolliset lannoitus- ja muut elvytystoimet. Nyt vain toivotaan, että kärhö jaksaisi jatkaa kasvuaan ja vahvistuisi, jotta selviäisi vielä ensi talvestakin :)

Viime kesänä kaikki kasvoi paljon rehevämmin kuin tämän kesän säässä.
Keskellä tuo samainen kärhö.


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kiva pieni tuunausidea

Käväisin pienellä päiväreissulla Pääkaupungissa vähän haistelemassa uusia tuulia. Voi että, miten olikaan virkistävää. Halpabussi vie ja tuo edullisesti, tällaista pitäisi ehdottomasti tehdä useamminkin!

Oli ihan kuin olisi käynyt kauempanakin etelässä. Pääkaupunkiseudun säätila tuntui aivan uskomattomalta tänne sade-Suomeen verrattuna. Oli todella aurinkoista ja lämmintä, sain päivässä saman verran aurinkoa mitä olen saanut täällä kotikonnuilla koko kesänä. Onneksi sattui olemaan pikkuinen aurinkovoide käsilaukussa, ettei naama aivan palanut :) Vaatetuksen puolesta olin varautunut lähinnä siihen, ettei palelisi. Hiki meinasi tulla! Ja välimatkaa on siis parisataa kilometriä, tuntui aivan uskomattomalta, suorastaan väärältä!

Laitan nyt tässä ensinnä yhden hyvin yksinkertaisen, puutarhaan liittyvän kivan idean, mihin törmäsin ihan kadulla. Perus-tylsän valkoisen muoviamppelin kannakkeisiin oli virkattu hauskat värikkäät koristesuojukset - ja vieläpä aika mainion väriset :)

Jo muuttui koko amppelin ulkonäkö pienellä ihan toisenlaiseksi. Nyt taisivat nurkissa lojuvat monet muoviamppelit nousta uuteen arvoonsa!

Nuo olisivat tosi kivoja vaikka mökillä, vaikkapa pienenä ryhmänä, jossa joka amppelilla olisi eri väriset kannakkeet.

Täytynee ryhtyä heti virkkailemaan, eipä ole tullutkaan tehtyä sitä pitkään aikaan. En harmi kyllä hoksannut laittaa ylös sen liikkeen nimeä, jonka edustalla amppeli oli. Kuitenkin joku Suomi-käsityöliike jollain Kauppatorin lähistön pikkukaduista, kenties Katariinankadulla.

Laitan myöhemmin vielä toisen postauksen siitä, mitä muuta kerkisin päivässä tehdä :) Tästä pääset tuohon toiseen tekstiin.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Maa-artisokka - herkullinen ja helppo

Yhden kasvin satoa.

Ajattelinpa vaihteeksi kirjoittaa yhden uuden tekstin sarjaan, jossa kerron vinkkejä eri hyötykasvilajien kasvattamiseen.

Otsikot sarjan muihin teksteihin löytyvät tuosta blogini oikeasta laidasta. Laitan linkit myös tämän tekstin loppuun.

Mutta se maa-artisokka. Tämä monella tapaa mukava kasvi on esiintynyt blogissani useampaankin kertaan, ja ansaitsee nyt ihan kokonaan oman tekstinkin.

Maa-artisokka on varsin helppohoitoinen mukulakasvi. Enemmänkin ongelmana voi olla, että se lähtee leviämään vähän liiankin kanssa. Siksi oikeastaan tärkeintä on vähän rajoittaa sen kasvua ja miettiä kasvupaikka huolella.

Runsas sato jo muutamasta mukulasta 

Maa-artisokka on kaunis ja näyttävä;
syksyisin latvat huitelevat korkeuksissa.
Maa-artisokka on sukua isoauringonkukalle. Se kasvaa varsin kookkaaksi ja näyttäväksi, korkeutta kasvilla on pitkälti kolmatta metriä ja leveyttäkin runsaanpuoleisesti. Syksyllä maa-artisokka kukkii kauniin keltaisin kukin, joten se on ihan näyttävä korkeana koristekasvinakin.

Maa-artisokasta syödään maan alle kasvavat mukulat, vähän kuin perunastakin. Jo muutamasta mukulasta kasvaa monta suurta kasvia, jotka tuottavat hyvän määrän satoa. Yksi kasvi kasvattaa ehkä reilun kymmenkunta syötävänkokoista mukulaa, jotka ovat pienimmillään pikkuperunan kokoisia ja suurimmillaan jopa nyrkin kokoisia.

Mukulat kasvavat hyvinkin myöhään syksyllä, ja pärjäävät maassa jopa yli talven, joten sadonkorjuulla ei ole kiirettä. Ainoa ongelma voivat olla myyrät, jotka myös tykkäävät herkullisista mukuloista.

Maa-artisokan suurin ongelma on se, että se on aika hanakka leviämään, Se lähtee helposti kasvamaan pienestäkin maahan jääneestä mukulasta, jopa mukulanpalasesta. Siksi kannattaa hetki miettiä, minne maa-artisokan istuttaa. Jos kasvattaa maa-artisokkaa suuremmassa kasvimaassa, joka käännetään vuosittain, voi pian löytää maa-artisokkia sieltä täältä ympäri kasvimaan.

Parasta on, jos saa varattua maa-artisokalle oman erillisen alueen, jossa se saa kasvaa samassa paikassa vuodesta toiseen. Minulla maa-artisokat kasvavat pienellä rajatulla alueella kasvihuoneen päädyssä, mistä ne eivät pääse leviämään varsinaiseen kasvimaahan.

Mukulat maahan keväällä
Maa-artisokka kasvatetaan kuten perunakin noista syötävistä mukuloista. Mukulat istutetaan maahan keväällä, 10-15 sentin syvyyteen. Taimien väli saa olla hyvinkin reilu puolen metriä, jopa vajaa metri.

Maaperän suhteen maa-artisokka ei ole kovin vaatelias, se viihtyy vallan hyvin savimaassakin. Myös hoitotoimien suhteen maa-artisokka on varsin vaatimaton. Kun maan lannoittaa istutusvaiheessa, ei lisälannoitusta liiemmälti tarvita. Suurikokoisena kasvina maa-artisokka ei pahemmin kärsi rikkaruohoista, ja se pärjäilee myös pitkälti sadevedellä.

Syksypuolella pitkät varret saattavat kuitenkin kaivata tukea, jos ne uhkaavat kaatuilla syysmysrkyissä.

Myöskään tuholaisia maa-artisokalla ei juuri ole, noita aiemmin mainitsemiani myyriä lukuun ottamatta.
Mukulat voivat olla sileäpintaisempia tai vähän muhkuraisempia.
Sileämmät mukulat on huomattavasti helpompi kuoria. Sanotaan, että
sileimmät mukulat kasvaisivat savimaassa, jota on muokattu
kuohkeammaksi kompostilla tai muilla maanparannusaineilla.
Jos maa-artisokanmukuloita haluaa säilöä talvikäyttöön, ne säilyvät parhaiten kellarissa hiekan tai lannoittamattoman turpeen seassa, kuten monet muut juurekset.
Risotto maa-artisokasta.

Risottoon, pizzaan, uunijuurekseksi
Maa-artisokka sopii monenlaiseen ruoanlaittoon, blogistani löytyykin usempi juttu maa-artisokan käytöstä: se käy mainiosti sosekeittoon tai risottoon, toimii hyvin uunissa paahdettuna - ja soveltuu jopa pizzaan! Tavallisimmin maa-artisokan toki tapaa ihan sellaisenaan keitettynä tai soseutettuna.
Syksyistä maa-artisokkasatoa.





























Tässä vielä linkit aiempiin juttuihini eri kasvilajien kasvattamisesta:
Hajuherne
Juuriselleri
Parsakaali
Parsa
Porkkana
Talvivalkosipuli
Tomaatti

torstai 7. heinäkuuta 2016

Satumainen juhannussoutelu

Lueskelin jälleen pienen tauon jälkeen erilaisia puutarhablogeja, ja löysin minulle uuden, mukavan tuttavuuden, Saran mökissä ja puutarhassa -blogin. Se on jännä juttu, että vaikka on jo pidemmän aikaa pyörinyt täällä blogimaailmassa, niin aina löytää yllättäin tällaisia itselle kokonaan uusia kivoja blogeja, joihin ei ole aiemmin jostain syystä lainkaan törmännyt.

Saran blogissa oli kiva kirjoitus juhannussoutelusta, joka palautti mieleeni oman taannoisen juhannusveneilymme.

Vaikka siitä on jo hetki aikaa, niin se oli niin vaikuttava tapahtuma, että siihen sopinee vielä palata. Varsinkin kun säätila on siitä muuttunut vallan toisenlaiseksi. Nyt kylmässä ja sateessa on mukava muistella juhannuksen lämpöä ja aurinkoa.

Lähdimme siis kauniissa säässä soutelemaan kapeaa jokea ylävirtaan. Vaikka olemme asuneet täällä jo aika kauan, en ole koskaan tullut käyneeksi tuolla jokisuistossa.

Joki polveili ja mutkitteli kauniina, toisinaan kapeampana ja väliin leviten pieniksi järventapaisiksi. Viimein saavutimme päätepisteen; viimeisen pienen pyöreän suvannon juuri ennen seuraavaa koskea. Siellä odottikin paratiisi, jollaista en ole koskaan aiemmin nähnyt!

Kasvillisuus rehotti kuin tropiikissa; puidenlatvat kaartuilivat rehevinä yläpuolellamme ja tiiviinvihreät ruohotuppaat kurottivat vedestä korkeuksiin. Siinä välissä välkehtivä vedenpinta täynnänsä hohtavanvalkeita lumpeenkukkia, väriläiskinä iloisen keltaiset ulpukat.


Tämä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Yhtäkkiä huomasimme kaikkialla parveilevat sudenkorennot! Eivätkä ne olleet mitä hyvänsä korentoja, vaan jotain mitä en ole koskaan nähnyt: voimakkaan sinisenä hohtelevia, valtavan suuria korentoja.

Korennot pörräilivät pelottomina ympärillämme, laskeutuen aina välillä huilaamaan vedessä kelluville kukkasille. Me lähinnä haukoimme henkeä ihastuksesta. Tuli tunne kuin olisimme jossain vähintään 2000 kilometriä etelämpänä.


Kotiin palattua piti tietysti heti tutkia, mitä nuo pörriäiset oikein olivat. Ajatus tietysti oli, että kyseessä täytyy varmasti olla jokin suuri harvinaisuus.

Selvisi, että nuo ovat nimeltään immenkorentoja, eivätkä itse asiassa kovinkaan harvinaisia. Ne asustelevat nimenomaan hitaasti virtaavien jokien suvantokohdissa, missä on runsasta vesikasvillisuutta. Senpä vuoksi niitä ei pääse muualla näkemään.

Immenkorennolla on toinen hyvin saman näköinen sukulaislaji, neidonkorento, joka viihtyy myös samanlaisilla paikoilla, ja on hiukan immenkorentoa yleisempi.




Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!