sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Jälleen Lepaalla :) -

Jo pari viikkoa sitten oli jälleen jokavuotinen Lepaan puutarha- ja viheralan näyttely. Aika on jälleen näin säilöntäaikaan vierahtänyt, mutta pistetään nyt kuitenkin vielä vähän kuulumisia jälleen ihanasta näyttelystä.

Viimevuotisen Lepaan-käyntini perusteella oli kova polte päästä paikalle. Se ei kuitenkaan meinannut millään mahtua ohjelmaan, lopulta kuitenkin onnistui puolivahingossa pieni piipahdus.

Esillä oli myös erilaisista kasvinosista
taiteiltuja upeita kasvimandaloita, joiden
tekemistä pääsi itsekin kokeilemaan.
Lepaan näyttely tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta. Toisaalta siitä osaa ehkä myös itse ottaa kerta kerralta enemmän irti.

Lepaalla on valtavan paljon nähtävää - jo näyttelyosastoja on lähemmäs 200, sitten on koko Lepaan upea miljöö kauniine sekä rakennuksineen, monenlaisine kiinnostavine puutarha-alueineen sekä kasvihuoneineen.

Kaikkeen ei millään ehdi tutustumaan yhdellä käynnillä, nytkin tuntui, että moni juttu jäi vielä kokonaan odottamaan seuraavaan vuoteen.

Bloggareiden tekemiä mukavia asetelmia.

Tämän vuoden hauska uutuus oli se, että tapahtumaan oli kutsuttu neljä puutarhabloggaria rakentamaan jokainen oma esillepano samoista aineksista - kuormalavoista, rullakosta ja syklaameista ja muista syksyn kasveista. Bloggarit on myös saaneet mukavasti näkyvyyttä tapahtuman ennakkomarkkinoinnissa.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös monenlaisia kiinostavia opastettuja kierroksia. Viimeksi kävin todella mielenkiintoisessa esittelyssä Lepaan suuressa tomaattikasvihuoneessa, joten sen saattoi jättää tällä kertaa väliin.

Valtava omenatarha piti tietysti käydä katsastamassa - vasta tällä kertaa löysin myös omenoiden kupeessa kasvavat kymmenet kirskikkapuut.


Hyötykasvien näytemaalla sai huomata, kuinka kasvit ovat viime vuoteen verrattuna todella paljon jäljessä. Viimeksi vaikkapa latva-artisokissa oli jo komeat kukinnot. Nyt kasvien lehdistö oli kasvanut tuskin puoleen viimevuotisesta, eikä kukinnoista ollut vielä tietoakaan.

Lepaalla paljastettiin myös ensi vuoden Vuoden vihannes, joka on - pavut! Mukava juttu, sillä pavuthan on yksi parhaita kasviksia!




Olisi ollut myös yksi mielettömän hieno juttu, josta harmikseni unohdin ottaa kuvat. Tätä on vähän vaikea selittää näin sanoin, mutta yritetään :) Esillä oli nimittäin puutarhakoristeita, jotka oli tehty vanhoista vaatteista, jotka oli kastettu betoniin. Siis vähän samaan tapaan kuin vaikkapa pitsistä voi tehdä kauniin pitsisiä betoniruukkuja.

Eli vaatteen, vaikkapa housujen muotoinen betoniesine seisoi maassa, ja sen sisään oli istutettu vaikkapa kukkia, aika huikeaa! Näistä varmaan ilmestyy vielä kuvia muihin Lepaasta kertoviin blogeihin. Tässä yksi linkki blogiin, missä näkyy vastaavalla idealla tehtyjä koristeita (7. kuva), ja muitakin kivoja betonijuttuja.
Sain Lepaalta myös mukaan jo ensimmäisen palkinnon lähestyvään blogiarvontaani :) Blogissani on lähiaikoina tulossa täyteen kokonaista 200 000 katselukertaa, ja silloinhan pitää toki järjestää kunnon arvonta! Vielä muutama tuhat klikkailua ja sitten :)


Olen niin iloinen, että pääsin edes piipahtamaan Lepaalla, on niin mukavan piristävä ja inspiroiva tapahtuma ja paikka! Toivottavasti jälleen ensi vuonna vähän paremman ajan kanssa :)

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!