torstai 18. toukokuuta 2017

Joka vuosi joku uusi tomaattilajike plus arvontamuistutus

Piti oikein laskea, olen kasvattanut elämäni aikana yhteensä (vain) pariakymmentä eri tomaattilajiketta.

Olen tykästynyt muutamiin perushyviin ja -varmoihin lajikkeisiin, joita en mielelläni muuksi muuta. Minulle tomaattilajikkeen tärkeimpiä kriteereitä ovat runsassatoisuus (koska kasvihuoneemme on aika pieni), hyvä taudinkestävyys sekä tietysti tomaattien maku ja toki myös ulkonäkö.

On myös kiva kasvattaa keskenään vähän eri näköisiä ja -makuisia tomaatteja. Itse kasvatetuissa tomaateissa saa huomata, miten suuria makueroja eri lajikkeiden välillä on. Useampia eri lajikkeita kasvattamalla saa mukavaa vaihtelua, keskenään eri näköisistä ja -värisistä tomaateista syntyy myös kivannäköisiä, houkuttelevia sekoituksia.

Lempitomaattilajikkeeni ovat hauskan viirukuvioinen Tigerella, perusvarma Tanskan vienti ja keltaisista Golden sunrise sekä erityisen runsassatoinen keltainen kirsikkatomaatti Cereza amarilla. Punaisista kirsikkatomaateista ehkä Gardener´s delight runsassatoisuutensa vuoksi.

Viimevuotisia siemenhankintoja
Nordiska Trädgårdar -messuilta.
Joka vuosi pitää kuitenkin myös kokeilla jotain uutta lajiketta. Viime vuonna minulla oli kokeilussa peräti viisi uutta kirsikkatomaattilajiketta, kun innostuin hankkimaan siemeniä puutarhamessuilta Ruotsista.

Kivan oranssit Yellow submarine, Yellow pearshaped ja Golden bumble bee jäivät kuitenkin minulla aika niukkasatoisiksi, kuten myös mustanpuhuva Black cherry, joka oli kyllä tosi hyvänmakuinen. Mikään näistä ei nyt päässyt viljelyyn enää tänä vuonna.

En myöskään oikein ihastunut paljon kehuttuun, kypsänäkin vihreitä tomaatteja tuottavaan Green envyyn. Tuntui olevan aika herkkä niin rutolle kuin halkeilullekin, ja tomaateista oli myös varsin vaikea tietää, milloin ne olivat juuri sopivan kypsiä.

Tänä vuonna kokeilussa on niin kovin kehuttu kirsikkatomaatti Sungold, jota sanotaan erittäin makeaksi, ja sen vuoksi jopa kaikkein parhaimman makuiseksi tomaattilajikkeeksi. Mielenkiinnolla odotan :)

Tässä vielä linkki aiempaan juttuuni, jossa kerron kokemuksiani erilaisista tomaattilajikkeista.

Ja vielä, tein myös uuden koostesivun kaikista blogini tomaattijutuista. Siitä löytyy esimerkiksi linkki tomaattien (luomu)lannoituksesta kertovaan juttuuni.

Onko sinulla jokin lempitomaattilajike?

Ps. olethan huomannut, että blogissani on meneillä arvonta, jossa voi voittaa Sonja Lumpeen ihanan uutuuskirjan Tomaatti!

2 kommenttia :

  1. Minulla Sungold on kolmatta vuotta viljelyssä ja se on erittäin makea, aikainen ja satoisa tomaatti. Moneymaker on ollut myös monta vuotta viljelyssä. Roma-pensastomaatti on lihaisa eikä niin kirpeä kuin monet muut mutta laitoin sitäkin taas sen lihaisuuden vuoksi. Sopii hyvin säilöntään kun ei ole siemeniä paljon. Nyt uutena kokeiluna on Cherry Yellow Pear-kirsikkatomaatti. Saa nähdä miksi osoittautuu. Outdoor Girliä laitoin myös mutta kasvatan senkin ehkä kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kun kerroit omista lajikekokemuksistasi, näitä kokemuksia on mielenkiintoista vaihtaa!
      Tuo Sungold kuulostaa kyllä todella lupaavalta, jos on makoisan maun lisäksi vielä aikainen ja satoisakin! Suurella innolla odotan :)
      Toivottavasti myös sinun uudet kokeilusi osoittautuvat hyviksi!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!