sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kurkistus betonityöhön talven jälkeen

Huh, aika on vierinyt, tai suorastaan laukannut. Muiden kiireiden vuoksi en ole kuukauteen kerennyt täällä blogissa juuri pyörähtää :(

Kurkkumelonin taimi.
Mutta ihan hengissä siis ollaan, ja jotain pientä olen saanut puutarhan puolellakin aikaiseksi.

Olen itsekin vähän hämmästellyt tyytyväisenä sitä, että kaikki tomaatit on tullut jossain välissä istutettua kasvihuoneeseen, ja joitain kylvöjäkin tehtyä.

Kesäkurpitsantaimi.
Nythän on ollut oikein harvinaisen lämmin toukokuu, ei lainkaan yöpakkasia. Niinpä intouduin jo aikaa sitten istuttamaan ulos myös kaikkein arimpienkin vihannesten taimia; kurkkuja, maisseja, kesäkurpitsoita ja erikoisia kurkkumeloneja.

Kaikki näyttävät lähteneen varsin hyvään kasvun alkuun. Joskus kannattaa riskeerata :)

Maissin- ja kurkuntaimet pääsivät lämpimään
ylimääräisistä valokatteenpaloista tehtyyn tunneliin.
Ei kovin esteettisen näköinen, mutta ajaa asiansa.
Nyt viikonloppuna tarvitsin yhtä uutta kukkaruukkua. Mieleeni tuli, että tein myöhään syksyllä betonitöitä, joista yksi jäi talveksi täysin unholaan. Se jäi purkamatta muotistaan ja vietti talven maassa lumen alla. Kävin kurkkaamassa, mitä ruukulle mahtaa kuulua.

Sehän näytti lupaavalta. Valoin ruukun hiekkaan kaivamassani sopivan muotoisessa kuopassa, ja ruukun sisämuottia varten leikkasin eristelevystä sopivat palaset.

Näin pystyy tekemään melkein minkä mallisia ruukkuja hyvänsä, sellaisia joiden valamiseen voisi muutoin olla vaikea keksiä sopivaa muottia.

Betonityöt syksyllä juuri valettuina,
keskellä tuo soikean muotoinen ruukku "hiekkakuopassa". 
Eristelevyn poistettuani esiin kuoriutui varsin mallikelpoinen ruukku, aikalailla sellainen mitä olin toivonutkin.

Hiekka oli jättänyt ruukun ulkopinnan hauskan rosoiseksi, siihen oli myös tarttunut pikkuisen hiekkaa.

Tämä oli suorastaan parempi kuin aiemmin tekemäni sydämenmallinen ruukku. Silloin vuorasin hiekkakuopan reunan muovilla, jolloin ruukun ulkopinnasta tuli vähän sileämpi, mielestäni ei-niin-kiva.

Jos ruukun pohjaan haluaa reiät (sadeveden vuoksi kätevää ulkosalla sijaitsevissa ruukuissa), kannattaa ruukun pohjaan laittaa valettaessa vaikkapa viinipullonkorkin palaset. Nämä poistetaan työn kuivuttua, jolloin tilalle jää juuri sopivat reiät. Reiät voi kyllä myös porata jälkikäteen kiviporan terällä.

Istutin ruukkuun vähän kesäkukkia, ja olin lopputulokseen varsin tyytyväinen :)

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!