perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ihanaiset Puutarhanaiset :)

Tässä tuleekin nyt sattumalta vähän enemmänkin tällaista yhdistyssettiä - ja mikä jottei täällä yhdistysten luvatussa maassamme :) Kerroin tuossa aiemmin arvonnan yhteydessä Hyötykasviyhdistyksestä, ja nyt tulee toinen:

Törmäsin nimittäin jokin aika sitten netissä surffaillessani varsin erikoisen kuuloiseen yhdistykseen, joka herätti oitis mielenkiintoni - mikä kumma mahtaa olla Puutarhanaiset?

Eipä muuta kuin ottamaan selvää asiasta. Ensinnä ajattelin, että kyseessä täytyy varmaan olla varsin tuore yhdistys, kun en ollut tuosta koskaan aiemmin mitään kuullut.

Vaan eipä suinkaan, Puutarhanaisilla onkin jo pitkä historia, yhdistys on perustettu vuonna 1949 - netistä löytyvän tiedon mukaan "levittämään puutarha-alan propagandaa". Tämähän alkoi kuulostaa yhä vain mielenkiintoisemmalta!

Tällaisiin eriskummallisiin järjestöihinhän pitää liittyä jo ihan huvin vuoksi, siispä liityin Puutarhanaisiin saman tien. Puutarhanaiset kuulostaa niin ihanan 1940-lukulaiselta - mitähän jos joku miespuoleinen yrittäisi liittyä jäseneksi?

Jäseniä on yhteensä n. 170, viime vuonna uusia liittyi vain kaksi - taisin siis olla toinen heistä :) Pistettäisiinkö tänä vuonna paremmaksi!

Puutarhanaisilla on omat nettisivut, joilta löytyy järjestöstä vähän enemmänkin tietoa. Naiset järjestävät mm. erilaisia puutarha-aiheisia tapahtumia sekä retkiä ja matkoja. Lisäksi heillä on erilaisia jäsenalennuksia.

Jäsenmaksu on parinkympin paikkeilla (oli ainakin v. 2014...). Myös Puutarhanaiset on yksi Puutarhaliiton jäsenjärjestöistä, kuten Hyötykasviyhdistyskin.

Puutarhanaisilla on myös kansainvälistä auttamistoimintaa Tansaniaan suuntautuvien kehitysyhteistyön kummiprojektien myötä.

Tähän mennessä en ole vielä valitettavasti päässyt osallistumaan yhteenkään Puutarhanaisten tapahtumaan, vaan nytpä olen menossa heidän vuosikokoukseensa. Kokouksen yhteydessä on myös pari kiinnostavaa luentoa, näistä toinen Puutarhaliiton toimitusjohtajan. Innolla odotan näitä, toivottavasti sieltä tulee mielenkiintoista kerrottavaa!

Vielä muuten ehtii hetken osallistua keväiseen siemenarvontaani, joka päättyy sunnuntaina :) 
Kivaa viikonloppua!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!