lauantai 17. tammikuuta 2015

Laventelit ovat selvinneet hengissä!

Tästä olen iloinen :) Olen näemmä onnistunut talvettamaan viime kesänä siemenestä kasvattamani ihanat laventelintaimet siten, että ne ovat hengissä, ainakin vielä toistaiseksi.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut laventelit selviämään talven yli - toivottavasti vielä ei ole ennenaikaista riemuita. Olen aiemmin yrittänyt talvettamista niin ulkosalla, kasvihuoneessa, huoneenlämmössä kuin kellarissakin. Joka kerta taimet ovat jossain vaiheessa kuolleet.

Tällä kertaa olen pitänyt taimet viileässä mutta valoisassa. Lämpöisen alkutalven ne viettivät lämmittämättömällä kuistillamme. Kun lämpötila ulkosalla laski pakkasen puolelle, siirsin laventeliruukun viileään, ikkunalla varustettuun vaatevarastoon. Siellä taimet ovat viihtyneet niin hyvin, että ovat nyt jopa alkaneet kasvattaa uusia versoja. Tämän uskoisin olevan merkki siitä, että voiton puolella aletaan olla!








Siemenestä kylvetyt laventelit kasvavat varsin hitaasti ja alkavat yleensä kukkia vasta aivan loppukesällä. Jos talvehtiminen nyt onnistuu, niin näiden täyteen mittaansa varttuneiden taimien luulisi alkavan kukkia huomattavasti aiemmin, mukava ajatus.

Saman laventelin kukintaa viime kesänä.

2 kommenttia :

  1. Onnea! Laventelit ovat ihania. Mulla ne ovat ekaa talvea ulkona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kiinnostavaa myös kuulla sinun laventeliesi talvehtimisesta ulkona, näissä blogeissa on niin kätevää vaihtaa näitä erilaisia kokemuksia. Olisi kivaa, jos talvettaminen onnistuisi, säästyisi taimikasvatukselta, laventelinsiemenet kun on aika huonoja itämäänkin.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!