perjantai 31. lokakuuta 2014

Ruokaa sienillä

- kyllä, luit otsikon oikein. Se voisi kai kuulua myös ruokaa sienistä, mutta tällä kertaa tämä meni vähän toisin.

Olimme menossa pitkästä aikaa oikein Kaupunkiin ravintolaan syömään, juhlistamaan Puolison syntymäpäivää.

Kävin siinä aiemmin päivällä metsässä poimimassa syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Niitä olikin aikalailla runsaanpuoleisesti, reilusti yli oman tarpeen.

Siinä miettiessäni, mitä ihmettä noilla kaikilla suppiloilla tekisin, tuli mieleeni, josko kokeilisin ottaa niitä mukaan sinne Kaupunkiin, jos tuo ravintola vaikka sattuisi olemaan niistä kiinnostunut.

Kuinka ollakaan, olivathan he. Sienikaupat tehtiin ja sitten syötiin herkullisesti. Omat sienet eivät vissiin kuitenkaan ihan ehtineet pannulle. Niitä oli reilun neljä kiloa, vitosen kilo. Ei siis mikään kultakaivos, mutta ihan hauska juttu kumminkin.

Tässähän voisi olla jopa liikeidean poikastakin: omia raaka-aineita mukaan ravintolaan, jossa niistä valmistettaisiin sinulle herkullinen annos :)



2 kommenttia :

  1. Oi, mä en malttaisi viedä löytämiäni suppiksia mihinkään ravintolaan... Tosin syynä on se, että omiksi tarpeiksi niitä vain löytyy (ja joku muukin on hiffannut nyt syksyllä "meidän" paikan...).
    Mutta hauska ajatus, että vie omat raaka-aineet mukana ja keittiöstä tulee niistä tehtyä kurmeeta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi minustakin hauska ajatus, sitä odotellessa, milloin eka paikka hoksaa tämän - ellei sellaista jo ole? Paitsi että, mitähän sanookaan meidän ihana lainsäädäntömme? Toivottavasti on järjesteltävissä, kun kerran sieniäkin voi viedä mukanaan!
      Olemme itse vähän päässeet kyllästymään suppilon aika voimakkaaseen makuun, ei ois pitänyt syödä liian usein :) Muut sienet kyllä maistuvat hyvin!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!