tiistai 11. helmikuuta 2014

Siemeniä - 136 pussillista!

Kevään kylvöpuuhat käynnistyvät sillä, että pääsee inventoimaan olemassa olevat siemenvarastot.

Laskin huvikseni siemenlaatikon sisällön, en sentään siemeniä, vaan siemenpussit. Niitä on yhteensä 136, ihan hyvä valikoima. Osa on kuitenkin jo ihan tyhjiä, vain muistuttamassa jostain hyvästä lajikkeesta.

Mutta jos ajattelee, että on ainakin kolmisenkymmentä eri kasvilajia ja jokaisesta muutama eri lajike, niin eipä tuo sitten niin paljolta tunnukaan. Harvinaisempia (ja nehän ovat yleensä parhaita) siemeniä on joskus vaikea saada, joten on hyvä, että niitä on valmiiksi varastoituna.

Toki siementen itävyys laskee ajan myötä. Salaatin- ja erilaisten sipulinsiementen mielestäni kaikkein nopeimmin, ylivuotisista siemenistä ei juuri nouse taimia.

Tänä vuonna ajattelin kokeilla minulle uutena kasvina salottisipulia, joka kuulostaa houkuttelevalta sekä tietysti sitä myski- tai butternutkurpitsaa. Myös vuosien tauon jälkeen olisi mukava jälleen kasvattaa mustajuurta, jos saisi sen viihtymään savimaassamme. Tulisikohan siitä hyvää sosekeittoa? Niin, ja ihanan pähkinäistä Salanova-salaattia, johon olen tutustunut ruokakaupan vihannestiskillä.

Melonit ovat vielä vähän harkinnassa. Olen niitä useampana vuonna kokeillut, vähän huonolla menestyksellä. Kun tietäisikin tässä vaiheessa, että olisi tulossa superlämmin kesä, niin sitten ainakin kannattaisi kylvää.

Ihan pian on aika kylvää pisimmän kasvuajan vaativat purjot, juurisellerit ja ensimmäiset tomaatit.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!