keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tomaatteja 11 eri lajiketta!

Tomaatit ovat must. Niitä kasvaa lähinnä vanhoista ikkunoista tehdyssä kasvihuoneessa. Keväällä kylväessäni tein kuitenkin laskuvirheen, ja kylvin vahingossa tuplamäärän taimia. Eihän niitä raaskinut hävittää.

Kun taimia oli jaeltu sukulaisille ja ystäville, tein lopuille ei-niin-kauniin "hökötyksen" vanhasta puutarhakeinun rungosta ja muovista. Mutta pääasia, että toimii. Tomaatit ovat viihtyneet siinä hämmästyttävän hyvin, ja näyttävät tuottavan hyvän sadon. Päivisin avaan muovin ja sadesäällä lasken muovin tomaattien suojaksi.











Eräänä yönä kun uni ei tahtonut tulla, mietin noita tomaatteja ja huomasin, että tänä vuonna niitä onkin tullut kylvettyä ennätykselliset 11 eri lajiketta: Gardeners delight, Golden sunrise, Härän sydän, Matina, Outdoor girl, Subarctic plenty, Tanskan vienti, Tigerella, Tiny tim sekä minulle uusina Beta ja Roma. Erityisesti viimeisen hauskan pitkulaisten tomaattien kypsymistä odotan innolla.

Muutamat lajikkeet ovat jo tuottaneet satoa, keltainen Golden sunrise yllättäin ensimmäisenä. Monia vielä odotellaan. Olisi hauska saada jossain vaiheessa otettua "ryhmäkuva" näistä kaikista.

Tästäpä se "ryhmäkuva" löytyy!

Erilaisia tomaatteja ja niiden makua on kiinnostavaa vertailla keskenään. Lajikeinnostukseeni on vaikuttanut myös ravintoloihin tullut tapa tarjota kokoelma useammasta erilaisesta tomaattilajikkeesta, hauskaa!

5 kommenttia :

  1. Suosittelen ehdottomasti kasvattamaan myös maailman makeinta kirsikkatomaattia Sungoldia! Se on niin herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä, uusia vinkkejä hyvistä lajikkeista aina kaipaa! Sitä huomaa, että tulee liiaksi jumiuduttua noihin vanhoihin, tuttuihin sortteihin. Olemassa on varmaan kymmeniä tomaattilajikkeita, mitä ei ole tullut vielä lainkaan testattua, täytynee vähän yrittää uudistaa tätä valikoimaa :) t. Kerttuli

      Poista
  2. Sain 3 tainta toukokuun lopulla ja nimestä muistan vain "kiinalainen pisara tiikeri".
    Yksi tekee pyöreitä , pieniä tiikeriraitaisia ja kaksi pisaran mallisia.Koko on n. kirsikkatomaatin ja osan vihreät raidat ovat tummuneet ja vaaleat raidat punertuneet.Onko tarkempaa nimeä ja "hoito ohjetta"?Varkaat olen poistanut mutta
    latvoja en ole varmaan osannut käsitellä oikein. Mukava blogi,hyvää jatkoa ja kesää!T.satunnainen apujen etsijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuon nimisestä tomaatista en ole aiemmin kuullutkaan, mutta varmaan tosiaan raidallisia kirsikkatomaatteja tuottava lajike.
      Kun en valitettavasti tunne lajiketta tarkemmin, niin en osaa varmuudella sanoa, olisiko se kasvutavaltaan enemmänkin matalahko (n. puolisen metriä korkea), usempihaaraisena kasvava amppeli/pensastomaatti vaiko korkeaksi kasvava, yhden pitkän (jopa 2 m) varren ja yhden selkeän latvan kasvattava runkotomaatti. Jotenkin veikkaiisin enemmänkin ensimmäistä.
      Noilta runkotomaateilta on pensastomaattejakin tärkempää katkoa pois ylimääräisiä haaroja ja katkaista myös latva poikki tässä heinä-elokuun vaihteessa.
      Näin estetään se, ettei tomaatti enää kehitä uusia nuppuja ja kukkia, jotka eivät enää kerkiä kehittyä valmiiksi, vaan tomaatti keskittyy jo olemassa olevien raakileiden kypsyttämiseen.
      Omat tomaatit voivat olla niin monen värisiä, että joskus on vaikea tietää sitäkään, milloin tomaatit ovat sopivan kypsiä. Tätä voi varmistella kokeilemalla tomaatteja varovasti, sopivan kypsä tomaatti on pinnasta hieman pehmeä, se antaa painettaessa hiukan periksi.
      Kaikille tomaateille on tärkeää tasainen kastelu ja säännölllinen lannoitus noin kerran viikossa.

      Poista
  3. löytyykö pisaratomaatti

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!